KESÄRETKI TAMMISAAREEN, 

RAASEPORIIN JA LOHJALLE 14.8.2021


Tilausliikenne Aren turistibussi kuljettajanaan Saarisen Heidi poimi klo 7.00 Suupalta kyytiin 31 innokasta matkalaista. Naistenmatkantien pysähdysten jälkeen olimme kolmostiellä suuntana Tervakosken Linnatuuli.  Aamukahvi ja croissantit maistuivat ja suuntanamme Hyvinkää, mistä käännyimme 25-tielle kohti Hankoa. Lohjalta saimme kyytiin oppaamme Virven ja Karjaalta Sarin. 

Olimme pian Tammisaaressa, Raaseporin kaupungin keskuksessa. 
Raasepori on syntynyt 1.1.2009, kun Tammisaaren ja Karjaan kaupungit ja Pohjan kunta yhdistyivät. Kaupungin asukasluku on noin 27.500, joista 65 % on ruotsin ja 35 % suomenkielisiä. Raaseporista löytyy 1300 saarta ja kaupungissa on 6400 vapaa-ajan asuntoa. 

Pysäköimme rantakadulle, henkäilimme meren tuoksuja ja katselimme laitureissa komeilevia purjeveneitä. Rantapuiston kierrettyämme, jolloin tarvitsimme ainoan kerran sateenvarjoja, teimme pienen kävelyn vanhassa kaupungissa. Sen useimmat talot ovat 1700-1800 luvuilta. Tammisaaren kirkko on rakennettu 1680-luvulla ja peruskorjattu 1800-luvulla tulipalon jälkeen. Vanhaa kaupunkia ympäröivät kapeat kujat, jotka Heidi bussikierroksella tyylillä ja taidolla selvitti. 


Neljännestunnin bussimatkan jälkeen olimme Raaseporin rauniolinnalla, entisessä Snappertunan kunnassa. Linna on rakennettu 1370 luvulla meren ympäröimälle silokalliolle – merenpinta oli silloin 2 metriä korkeammalla kuin nykyisin. Linna hylättiin v. 1553 ja se seisoi autiona yli 300 vuotta, kunnes sitä alettiin 1890-luvulla restauroida ja ensimmäiset vieraat pääsivät sisään. Viimeinen restaurointi tehtiin v. 1988. Linna tulee säilymään rauniolinnana, koska sitä ei voida entisöidä alkuperäisten piirustusten puuttuessa. Sitä hoitaa nykyisin Metsähallitus. Lounastimme läheisessä Linnanvoudin Tuvassa. Noutopöydän kalakeitto toi pelkästään kiittäviä kommentteja. Tuvalla on pitkä historia. Se on toiminut samalla paikalla kahvilana ja ravintolana vuodesta 1893. 


Billnäsin ruukki sijaitsee entisessä Pohjan kunnassa. Ruukin historia ulottuu 400 vuoden taakse ja nykyiset vanhimmat asuin-, talous- ja tuotantorakennukset ovat 1700-luvulta.  Teimme tunnin opastetun kävelykierroksen Billnäsin lehtevissä maisemissa, joita Mustionjoki elävöittää. Alueen rakennuskannassa on runsaasti korjaustarpeita.  Alue elää uutta tulemistaan omistajansa liikemies Olli Muuraisen johdolla.  Alueelle houkutellaan tiloja rakentamalla tai saneeraamalla uusia yrittäjiä, siellä on avattu hotelli ja ympäri vuoden toimiva ravintola ja aluetta kehitetään koko perheen virkistys- ja elämyspalveluita tarjoavana paikkana.   

Vajaan tunnin automatkan jälkeen olimme retkemme viimeisessä kohteessa, Tytyrin elämyskaivoksessa Kalkkikivikaivos on toiminut ensin avolouhoksena ja kokonaan maan alla vuodesta 1947. Kaivoksen yhteyteen on valmistunut kalkkitehdas v. 1951. Kaivoksen omistaa Nordkalk Oy ja louhinta tapahtuu nykyisin 350- 400 metrin syvyydestä. Kaivoskäytäviä on noin 60 km, osittain myös läheisen Lohjanjärven alla. Louhittavaa arvioidaan riittävän yli 100 vuodeksi.  
Tytyrin elämyskaivos aloitti toimintansa v. 1988. Tilat ovat 85 metrin syvyydessä olevissa kaivoskäytävissä. Elämyskaivoksessa esitellään kaivoksen historiaa, käytännön työmenetelmien kehittymistä ja tutustutaan louhittavaan tuotteeseen, kalkkikiveen. Tiloissa on myös geologinen näyttely sekä erilaisia valoesityksiä. Elämyskaivokseen kuljetaan hissillä ja jokaisella on kaivoslain velvoittamana oltava päässään kypärä. Alas menijöistä on jätettävä nimilista ennen kaivokseen menoa. Kaivoksessa on kosteaa ja lämpötila on 8 astetta eli lämmintä päälle. Ohjelmamme päättyi 8 minuutin vaikuttavaan Finlandia-hymnin esitykseen, jota säestivät rytmiset valotehosteet. Esityspaikkana oli onkalo, jonka syvyys ja leveys olivat noin 100 metriä.  Varsin vaikuttava esitys. 

Ennen kotimatkaamme joimme lähtökahvit kera kinkku-purjopiiraan ja lohjalaisilla omenilla maustetun kinuskikakun Lohjan Juhlaserviisissä, entisessä farkkutehtaassa. Matka Pirkkalaan sujui tuttua reittiä ja olimme kotimaisemissa klo 21.30. Pitkä, mutta mielenkiintoinen päivä.  Kiitokset kaikille matkaseurasta. Kiitokset meitä lähes koko päivän ammattitaidolla johdatelleelle Virvelle sekä Sarille ja Elinalle kuin myös autonkuljettajallemme Heidille. Erityiskiitos Oravasaaren Pentille, jonka kamerasta tämän retkikertomuksen valokuvat ovat peräisin. Hienoa, kun meillä oli taas mukana oma hovivalokuvaaja.  

Matkaterveisin 
Matti 




Alla tunnelmia onnistuneelta kesäretkeltämme. Klikkaa ensimmäistä kuvaa niin voit selata kuvia ja näet kuvatekstit.  Voit siirtyä kuvasta toiseen kuvan laidassa olevan nuolen avulla.

Kuvat Pentti Oravasaari.