Ollilan tila

Laiduntavat hevoset Ollilan tilan niityllä, kirkon vieressa, ovat tuttu näky kuntakeskustassa.  Ollilan tilan laitumet ovat arvokkaita perinnemaisemia, joiden säilyminen on tärkeää. 

Ollilan tilan historia voidaan jäljittää 1500-luvulle. Ollila on alun perin sijainnut nykisen kunnantalon parkkipaikan kohdalla. Paikan valinta viittaa siihen, että talo talo olisi rakennettu kenties kylän ensimmäisenä. Lähekkäin nykyisen kuntakeskuksen alueella olivat myös talot Kyösti, Suuppa, Kurikka. Isäntänä Ollilassa oli vuoteen 1556 Olavi Kuningas.

Ollila oli vauras talo, sillä veroluetteloiden mukaan Ollilassa oli kotieläimiä yli neljä kertaa enemmän kuin tiloilla keskimäärin. Pelto- ja karjatalouden lisäksi erätaloudella oli tärkeä merkitys. Ollilan erämaat sijaitsivat Virtain Vaskivedellä.

1600-luvulla Ollila oli ratsutilana ja silloin se, verovapautta vastaan, varusti sotaan miehen ja hevosen.

Savupirteistä siirryttiin uloslämpeäviin huoneisiin 1700-luvulla. Samaan aikaan taloihin alettiin tehdä ikkunoita. Ikkunat olivat ylellisyyttä ja siksi niitä verotettiin. Ollilassa oli 11 ikkunaa.

1880-luvulla Sikojärven tilan isäntä Antti Sikojärvi osti Ollilan tilan ja otti sukunimekseen ajan tavan mukaan Ollilan. Antin vanhin tytär Wilhelmiina palasi Ollilaan leskeksi jäätyään. Hänen tyttärensä Ida peri tilan, koska tilan perijäksi ajateltu poika kuoli. Naimisiin mentyään Ida halusi jatkaa kotitilansa hoitoa ja hänen aviopuolisonsa K.E. Liuttu otti nimekseen Ollilan.

1800-luvulla luotettavat ja vakavaraiset isännät hoitivat kirkonisännän eli kirkkoväärtin tehtävää. Ollilan isäntä K.E. Ollila hoiti tätä kirkon varojenhoitajan tointa ja piti huolta ehtoollisvälineistä.

Kaarlo Edvard Ollila kehitti maataloutta monin tavoin ja oli mukana monissa luottamustoimissa, muun muassa 50 vuotta lautamiehenä. Emäntä Ida Ollila järjesti tilalla erilaisia ruuanlaittoon, puutarhanhoitoon ja karjanhoitoon liittyviä kursseja. Perinnönjaossa Ollilasta lohkottiin Ollinaho ja Järviniitty.

Ollilan tilan pidosta on vastannut vuodesta 1977 sisarusten muodostama tilayhtymä.

Kuva kirjasta Pitkin poikin Pirkkalaa
Kylätietä Ollilan suuntaan postikortissa vuodelta 1906. Kuva: Pirkkala-Seura
Olllian pihapiiriä 1910-luvulla. Kuva (repro) Pirkkala-Seura

Suupanmäellä sijainnut Ollilan talo tuhoutui vuonna 1858 Naistenmatkan kylän palossa.  Ollilan tilan nykyinen pihapiiri on saanut muotonsa 1800-luvun loppupuolella. Päärakennuksen kaksi lasiverantaa on muutettu yhdeksi myöhemmin.

Ollilan päärakennusta vastapäätä oleva syytinkirakennus on valmistunut 1860-luvulla. Aittarakennus ja ruokakello ovat 1800-luvun lopulta.

Ollilan tilan rakennukset lähiympäristöineen on suojeltu rakennussuojelulain nojalla.

Kuvat: Antti Jokinen 2005, teoksessa: Pirkkalan satavuotiaat. Pirkkala-Seura.
Ollilan 1880-luvulla rakennettu ja 1926 kaksikerroksiseksi korotettu päärakennus. Kuva: Antti Jokinen

TYTTÄRIEN AIKA

Ollilan tilan nykyinen emäntä Anja Ollila otti tilan hallintaansa 28-vuotiaana vuonna 1978. Siihen aikaan karjatiloja oli Pirkkalassa 25, nykyisin vain muutama. Tilayhtymä on säilynyt karjatilana ja päärakennuksen alakerrassa palveli pitkään myös suosittu Maalaiskauppa. Tilalla on hevostalli ja mahdollisuus harrastaa ratsastusta.

Lue alla olevasta linkistä Pirkkalainen lehdessä 1992 ilmestynyt kertomus tilan historiasta.