Vuoden 2018 kesäretki

 

KESÄRETKI KAPEARAIDERAUTATIELLE, MARSKIN MAJALLE JA SUOMEN RAUTATIEMUSEOON 18.8.2018

 

Ikaalisten Auton turistibussi, puikoissaan Haaviston Antti, kaarsi Suupalle ennen klo 7.30 ja poimi kyytiinsä joukon innokkaita matkalaisia.  Killon ja Pakkalankulman pysähdysten jälkeen 60 hengen joukkomme oli ysitiellä matkalla kohti Humppilaa, missä Jokioisten museorautatien tilausjuna odotti. Joku oli pettynyt siitä, että letkaa veti dieselveturi, mutta meitä lohdutettiin, että Minkiön pysähdyksellä vetojuhtamme vaihtuu.

Junanlähettäjän pilli ilmoitti, että on lähdön aika ja kun konduktöörimme Markku Nummelin vielä tarkisti, että kaikki on valmista, nytkähti 4-vaunuinen junamme liikkeelle. Olimme saaneet vanhan mallin mukaiset piletit, jotka konduktöörimme vielä tarkasti ja leimasi kertoen samalla yleistä tietoa rautatiestä.

Vajaan puolen tunnin ajon jälkeen, halki viljapeltojen ja metsiköiden, pysähdyimme Minkiön asemalle kahvittelemaan ja tutustumaan Museorautatieyhdistys ry:n pyörittämään rautatiehen ja sen kalustoon. Saimme kuulla rautaisannoksen Jokioisten rautatien historiaa ja suunnitelmia – jos rahaa ja innostusta riittää.  Haasteita on sekä radan että kaluston kunnossapidossa. Junamme eteen valjastettiin höyryveturi ja asemapäällikkö lähetti meidät lippuaan heilauttaen kohti 14 km:n pituisen radan pääteasemaa Jokioista. Siellä nousimme tuttuun bussiimme, suuntanamme Loppi.

Marskin Majalla Lopen Räyskälässä, Puneliajärven rannalla meitä odotti jo kaivattu lounaspöytä, josta ei laadukasta evästä puuttunut.  Kahvikupponen muhkean omenakakun palasen kera oli monelle jo liikaa, mutta tiesimme, että päivä on vielä pitkä. Majan Herra, Teuvo Zetterman kertoi meille seikkaperäisesti majan yli 70-vuotisesta historiasta (ylen juttu v:lta 2015). Soljuvaa ja monipuolista tarinaa olisi riittänyt luvatut 1,5 tuntia ellei matkanjohtaja olisi joutunut keskeyttämään, kun seuraava vierailupaikka, Hyvinkää odotti.   Ehdimme pikaisesti tutustumaan majaan myös sisältä. Sitten suunta kohti  Rautatiemuseota.

Suomen Rautatiemuseo on rautatieliikenteen valtakunnallinen erikoismuseo, joka perustettiin v. 1898 Helsinkiin, mistä se siirtyi Hyvinkäälle 1974. Kierroksemme tapahtui opastettuna kolmessa ryhmässä, jotka kiersivät museon näyttelyhallissa. Perinnejuna Valtterin, mihin kuuluu neljä entisöityä, puurakenteista vaunua, pääsimme sisälle, paitsi salonkivaunuun.  Saimme tutustua ulkoa Venäjän keisarin junaan, jonka kuudesta vaunusta kolme on säilynyt. Hallista löytyy myös presidentin vaunu, jota Urho Kekkonen käytti mm. matkallaan Novosibirskiin v. 1961. Nähtävänä oli myös useita vetureita, ajokuntoinen ”lättähattu”, erikoisvaunuja, rata-autoja, merkkejä Fiat ja Cadillac ym. Kaikkea ei tilanpuutteen takia saada katon alle.

Ennen kotimatkaa kävimme vielä tankkaamassa Salonkiravintola Neilikassa Hyvinkään Palopurossa. Talolla on mielenkiintoinen historia. Sen on omistanut Olavi J. Mattila, joka oli presidentti Kekkosen lähipiiriä ja 1960-1970-luvuilla ministerinä kuudessa eri hallituksessa. Talossa kestittiin niin Suomen presidenttejä kuin ulkomaalaisia valtiovieraita. Limusiinien lisäksi pihalla on nähty USA:n ulkoministeri Henry Kissingeriä kuljettanut helikopteri.  Mattila joutui Kekkosen jälkeen epäsuosioon ja tila pakkohuutokaupattiin v. 1999, jolloin sen osti nykyisen omistajan Heidi Vanhatalon suku ja Mattila asui siellä vuokralaisena vielä 10 vuotta.

Kotimatka sujui moottoritietä joutuisasti ja Pirkkalassa olimme klo 19.30 eli hieman ennen suunniteltua. Matka koettiin onnistuneeksi ja matkanjohtaja sai eväitä seuraavan kesäretken suunnitteluun.

Matkakertomuksen kuvasadosta ovat vastanneet Pirkkalaisen kesätoimittaja Jenna Lahti ja matkalaiset Veikko Hahmo ja Pentti Oravasaari. Kiitos teille.

Matkaterveisin

Matti

Pilettien jako Humppilassa
Kapearaidejuna Jokioisiin saapuu raiteelle 1
Junaan nouse
Junamme valmiina lähtöön
Mukavaa matkantekoa ajankohtaisin ohjein
Matkaliput olkaa hyvät
Kolmannen luokan kesävaunu
Maalaismaisemaa radan varrelta
Viljapellot lainehtivat
Konduktöörimme Markun kerrontaa Minkiössä
Minkiön kalustohallissa esittelyvuorossa raskas pumppuresiina
Resiinan pumppaaminen on ihan mukavaa
Höyryhepomme esittelyssä
Veturi sauhuaa, koska lähdetään
Onnellisesti perillä Jokioisissa
Tervetuloa Marskin majalle
Pöytä on katettu, olkaa hyvät
Vatsat täynnä valmiina jatkoon
Marskin maja komeiden mäntyjen keskellä
Majan jykevä sisäänkäynti
Majan tyylikäs oleskelutila
Viihtyisä kahvila Puneliajärven rannassa
Rautatiemuseon pienoismalli, etualalla veturitallit
Toisen luokan puuvaunu loistevalaisimin
Kurkistus keisarin junaan
Tavaraliikenneveturi TR 2/Truman
Moottorivaunu Ds 1/Puumotti
Rata-auto Cadillac ja Simo
Tervetuloa salonkiravintola Neilikkaan
Neilikassa on kodikasta
Kahvittelua Neilikan terassilla
Sininen väri pukee hyvin
Kuittaus käynnistä, kiitos